Selekta-eläkesijoitus varmistaa eläkevuosien tulotason

Tarve täydentää lakisääteistä eläkettä yksilöllisen eläkevakuutuksen avulla on kasvanut. Nykyisten laskelmien mukaan lakisääteinen eläke on tulevaisuudessa noin 40 prosenttia loppupalkasta, vaikka tutkimusten mukaan sen toivotaan olevan jopa 70 prosenttia palkasta.

Lähes 600 000 suomalaista säästää jo nyt omaan eläkevakuutukseen. Viime vuonna solmittiin yli 60 000 uutta eläkevakuutussopimusta. Eläkevakuutus on ainoa säästämismuoto, johon tehdyistä sijoituksista saa verovähennyksen. Vakuutuksen maksut voi vähentää verotuksessa 5 000 euroon saakka vuodessa joko pääomatuloista tai erityisenä alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista.

Eläkevakuutukseen sijoitetuista maksuista kertyneet eläkkeet verotetaan eläkettä nostettaessa pääomatuloina. Ennen 6.5.2004 otettuihin eläkevakuutuksiin vuoden 2005 loppuun mennessä kertyneet vakuutussäästöt verotetaan kuitenkin ansiotuloina.

Nordea Henkivakuutus Suomi Oy  http://www.nordea.fi/selekta