Pohjoismaiden suurimpia henkivakuuttajia, nyt myös Puolassa

Neljä Pohjoismaata kattava Nordea on Pohjoismaiden suurimpia henkivakuuttajia. Yhteistyömme ansiosta voimme tuoda maailman arvostetuimpien asiantuntijoiden palveluja myös Suomeen, jokaisen asiakkaamme ulottuville.

Nordea Henkivakuutus Suomi Oy säilytti asemansa markkinajohtajana Puolasta tuli viides merkittävä Nordea-maa, kun Nordea osti finanssikonserni Sammon Puolassa toimivat henkivakuutus- ja eläkerahastoyhtiöt. Kaupan myötä Nordean Puolassa oleva asiakaskunta kasvoi yli kaksinkertaiseksi.

Nordea Henkivakuutus sai kaupan myötä puoli miljoonaa uutta eläkesäästäjä-asiakasta ja noin 600 miljoonaa euroa hoidettavaa varallisuutta. Puolaa pidetään mielenkiintoisena kasvualueena, jossa markkinoiden odotetaan kehittyvän voimakkaasti lähivuosina.

Nordea Henkivakuutus Suomi Oy  http://www.nordea.fi/selekta